Ote väitöskirjani (Stålström 1997) Asser Stenbäckiä ja Kalle Achtéta koskevasta luvusta.
Kuten aikaisemmin todettiin, Freudin humanistinen ja suvaitsevainen vaikutus suhteessa homoseksuaalisuuteen ei pystynyt juurtumaan Suomeen psykoanalyytikko Eino Kuloveden yrityksistä huolimatta. Aika ei ollut vielä kypsä. Suomalaisen psykiatrian historiaan merkittävästi vaikuttanut psykiatrian professori Martti Kaila (1966) kuvaa Psykiatrian historiassa, miten kielteisen vastaanoton Freudin pääteos Drei Abhandlungen zur Sexualtheorie (1905) sai. Martti Kailan mukaan Freudiin kohdistui suoranaista vihaa kirjan julkaisemisen johdosta. Kailan mukaan "vastustajat kuvasivat Freudin sairasmieliseksi pornografiaa harrastavaksi henkilöksi, jonka paikka olisi ollut vankilassa eikä yliopistossa". Kaila itse suhtautui varovaisen myönteisesti Freudin näkemyksiin ja huomautti, että kesti kauan, ennen kuin edes Freudin merkittävimpiäkään havaintoja alettiin ottaa huomioon. Kaila totesi, että Freudin hyväksyminen psykiatriassa tapahtui ensin Pohjois-Amerikassa 1930-luvulla ja vasta sodan jälkeen Euroopassa (Kaila 1966, 148).
Martti Kaila huomautti Freudin valitsemasta motosta Traumdeutung -kirjan kannessa: "Flectere si nequeo superos, Acheronta movebo" ("Jos en saa jumalia puolelleni, panen liikkeelle manalan vallat"). Kailan mukaan Freud valitsi moton silloisen yksinäisyyden ja kohtaamansa ilkeän vastustuksen vuoksi. Kailan mukaan: "Freud sai aikaan vallankumouksen, jonka hedelmiä psykiatria tulee jatkuvasti käyttämään hyväkseen. Mitkä kaikki Freudin käsityksistä jäävät pysyväksi tietoudeksi, sen näyttää kuitenkin vasta tulevaisuus". (emt., 149).
Freudin valitsema motto luonnehtii sattuvasti myös suuren yleisön, lääketieteen ja jopa psykoanalyytikkojen suhtautumista Freudin homoseksuaalisuusteorioihin. Näyttää siltä, että Freudin koettiin monella taholla suhtautuvan liian myönteisesti homoseksuaalisuuteen. Lääketieteen ja psykiatrian piirissä tapahtunut asenteiden muutos kireämpään suuntaan suhteessa homoseksuaalisuuteen saattaa olla reaktio Freudin liian myönteiseksi koetulle suhtautumiselle. Tosin monet Freudin muotoilemat uudet psykologiset oivallukset pyrittiin valjastamaan myös tämän moralistisen reaktion palvelukseen. Alkoi aikakausi, jolloin Freudilta omaksuttuja käsitteitä alettiin soveltaa itse asiassa Freudin alkuperäisen kannan ja johtopäätösten vastaisesti (klassisina alkuvaiheen esimerkkeinä Sachs (1923) sekä Eidelberg ja Bergler (1933)).
Uusien ajatusten tulo Suomeen oli hidasta. Vuoden 1911 Tammen Tietosanakirja ei vielä sisältänyt mitään mainintaa Freudista. Hakuteoksen artikkeli perustuu lähinnä viettelyteorian tyyppisiin pelkoihin: "Homoseksuaalisuus: Taipumus eli vietti samaa sukupuolta oleviin henkilöihin, joko koko elämän läpi kestävä ja silloin tavallisesti sairaloisella pohjalla esiintyvä, tai enemmän satunnaisten olojen aikaansaama, kuten samasukupuolisten henkilöiden asuessa pitkät ajat yhdessä (luostareissa, internaateissa y.m.) tai irstailun aiheuttama". (Therman 1911).
Aikansa johtava psykiatrian professori Martti Kaila kirjoittaa Otavan Isossa Tietosanakirjassa vuonna 1932 Freudista varovaisen myönteisesti: "--- vaikka monet hänen teorioistaan menevät liiallisuuksiin ja ovat vääriäkin, on kumminkin tunnustettava, että hänen ansiostaan psykologian tutkimuksen kaikille eri haaroille on avautunut uusia näköaloja". Tästä huolimatta Kaila suhtautuu samassa tietosanakirjassa homoseksuaalisuuteen varsin esifreudilaisesti, rakenteellisena patologiana. Tietosanakirjan mukaan "H[omoseksuaalisuus] johtuu konstituutioon pohjautuvasta, synnynnäisiin taipumuksiin perustuvasta luonteen ja viettien sairaalloisesta, pääasiassa sielullista laatua olevasta poikkeavaisuudesta". Vastoin Freudin ja Kuloveden aikalaisnäkemyksiä Kaila väittää, että "---poikkeavuus tuottaa homoseksuaalille sielullisia ristiriitoja ja siten neurooseja" (Kaila 1932). Täten Kaila palauttaa homoseksuaalin mahdollisesti kokeman ahdistuksen itse homoseksuaalisuuden syyksi, sen sijaan että olisi huomannut tuomitsevan yhteiskunnan merkityksen, kuten Freud ja Kulovesi näkivät.
Samaan aikaan kun Kulovesi pyrki hillitsemään Suomessa nousevaa kansalliskiihkoa ja edistämään suvaitsevaisuutta homoseksuaalisuutta kohtaan, alkoi kirjoittaa henkilö, josta tuli yksi sodanjälkeisen suomalaisen psykiatrian homokuvan muotoilijoita. Psykiatrian professoriksi myöhemmin edennyt Asser Stenbäck esitti ensimmäisiä moraalifilosofioitaan koulunuorison neuvottelupäivillä vuonna 1933, jolloin hän tarkasteli uskomisen ja tietämisen ongelmia. Stenbäck korosti järkähtämätöntä uskomista Jumalan ja luonnon tarkoituksiin. Uskominen tekee onnelliseksi, kun taas tieteelliseen tietämiseen pyrkiminen, jota mm. kommunistit Stenbäckin mukaan tavoittelevat, osoittautuu pettymykseksi. Stenbäck korostaa ehdotonta alistumista uskoon, vaikka se johtaisikin kärsimyksiin. Stenbäck torjuu 'joulupukkikristillisyyden' ('julgubbskristendom') onnea tuottavan 'romantiikkansa' kanssa. Sokea usko ja alistuminen ovat ainoa oikea ratkaisu. Stenbäck itsekin toteaa, että:
"Puhe rististä on tosin hulluutta (dårskap) niille, jotka kulkevat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme (kursivoinnit lisätty) se on Jumalan voima". (Stenbäck 1933, 6).
Myös Suomessa vallitsi 1940- ja 1950-luvuilla autoritaarinen ja pelonsekainen suhtautuminen seksuaalisuuteen yleensä ja 'poikkeavaan' seksuaalisuuteen erityisesti. Aikakauden seksuaalivihamielisyyttä symbolisoi pappi ja psykiatrian professori Asser Stenbäck. Asser Stenbäck on vaikuttanut syvällisesti niin Suomen valtionkirkon kuin suomalaisen psykiatriankin käsityksiin homoseksuaalisuudesta suurimman osan 1950-lukua ja 1960-lukua ja hänen vaikutuksensa näkyy vielä homoseksuaalisuutta uudelleen patologisoimaan pyrkivän eheytysliikkeen johtohahmona 1990-luvulla (Stenbäck 1993).
Stenbäck on esittänyt eettiset ja tieteenfilosofiset lähtökohtansa 1940- ja 1950-luvun kristillisissä julkaisuissa. Poliittinen tilanne antoi Stenbäckille mahdollisuuden toteuttaa ehdotonta auktoriteettiin alistumisen oppiaan. Rintamakirjeissään (Stenbäck 1941a) hän kehottaa otsikolla 'Vi och Stor-Finland' kaikkia kansalaisia taistelemaan Suur-Suomen puolesta rajojen levittämiseksi itään 'kunnianosoituksena' sille avulle, jota Hitlerin joukot ovat osoittaneet 'perivihollisen tuhoamisessa'.
Asser Stenbäck tarkasteli kysymystä uskomisen ja tietämisen ristiriidoista artikkelissaan 'Kan en student vara kristen?' (Stenbäck 1944). Siinä hän pohti ongelmia, joita syntyy tieteessä, jossa tiedot on alistettava ajattelun ja ymmärtämyksen kritiikille vakaan uskon sijasta. Stenbäckille kaikki ajattelu, joka ei johda kristilliseen uskoon, on pinnallista ja puutteellista. Ei myöskään voidaan tieteellisesti todistaa kristinuskon totuutta, siihen on uskottava. (kursivointi lisätty) (Stenbäck 1944, 10). Paljon enemmän kuin teoreettista tietoa, kristitty opiskelija tarvitsee tietoa Jumalan tahdon ilmenemisestä luonnossa, ikuisuuskysymyksen sisäistä rat-kaisua ja sen ymmärtämistä, että ihminen on 'syntinen raukka' ('en fattig syndig människa'). (Stenbäck 1944, 11).
Stenbäck tarkasteli ei-kristillisen psykoterapian vaaroja kristillistä pelastumista koskevassa artikkelissaan Psykologisk frigörelse och kristen hälsning vuodelta 1952. Stenbäckin mukaan ei-uskonnollinen psykoterapia ei voi luoda motivaatiota henkilökohtaiselle elämälle, jota pidämme todella inhimillisenä, ts. eläimellisten tarpeiden alistamista rakkaudelle ja luovuudelle. Viime kädessä psykoterapia vain vahingoittaa ihmistä, jos sen ainoa tarkoitus on luoda harmoniaa. (Stenbäck 1952b).
Stenbäckin seksuaalieettinen pääteos on yhdessä Lauri Pautolan kanssa kirjoitettu Lapsuus- ja nuoruusiän sukupuolinen kehitys ja kasvatus (Stenbäck ym. 1952a), joka oli piispa Eelis Gulinin johdolla toimineen sukupuoli- ja siveellisyyskasvatustoimikunnan toimesta tehty opas opettajille, kunnanlääkäreille, kirkkoherranvirastoille ja nuorisojärjestöille. (Stenbäck ym. 1952a, 8).
Vaikka Stenbäck ei julkisesti esittäytynyt freudilaisena, teos alkoi psykoanalyyttisellä mieheyden ja naiseuden ja Radon muotoileman seksuaalisen normaaliuden määrittelyllä. Stenbäckin mukaan sukuelinten rakenne johtaa erilaiseen sielulliseen reaktiotapaan. Naisen sukuelimet on luotu vastaanottamaan miehen siittiöt ja kasvattamaan uusi yksilö. Miehen sukuelinten tehtävä on tuottaa siittiöitä ja siirtää ne naisen ruumiiseen. Tätä sukuelinten erilaisuutta vastaa myös sukupuoli-vietin erilaisuus. "Mies on aktiivinen etsiessään kohdettaan. Nainen on myös aktiivinen, mutta hänessä se ei ilmene aktiivisena etsimisenä, vaan passiivisena antautumishaluna (kursivoinnit alkuperäisiä) (emt., 41).
Stenbäckin teorioissa ilmenevät olettamukset 'luonnon tarkoituksista' sukuelinten käytölle. Sukupuolivietti voi harhautua kahdella tavalla, masturbaationa tai homoseksuaalisuutena. Onania on laajalle levinnyt häiriö. Se on luonnonvastaista, koska "sukupuolielinten tehtävänä on lapsen siittäminen ja synnyttäminen" (emt., 256). Onania ei palvele näitä seksuaalisuuden päätehtäviä. Stenbäckin mukaan uusin tutkimus osoittaa, että itsetyydytys on 'oire syvemmästä ihmisen koko sielunrakenteessa piilevästä viasta tahi sairaudesta' (emt., 259). Itsetyydytys rasittaa paitsi sukupuolielimiä, myös hermostoa ja heikentää yksilön sisäistä ryhtiä. Itsetyydytys heikentää luonnetta, houkuttelee tyydyttämään liian herkästi sukupuolisia tarpeita, ja vaarantaa koko persoonallisuuden kehittymistä. Itsetyydytys voidaan voittaa ruumiillisella liikunnalla ja taistelulla onanismia vastaan. Stenbäck esittää kehottavia huudahduksia onanistille hänen taistelussaan:
"Kannattaa taistella ja kieltäytyä kasvaakseen täyteen miehuuteen eheän rakkauden arvoiseksi!". (Stenbäck ym. 1952a, 270-272).
Homoseksuaalisuutta Stenbäck pitää 'fiksaationa', jossa 'sukupuolivietin kohde on virheellinen'. Stenbäck pitää oppimista ja viettelyä suurena vaarana. Jos homoseksuaalinen lähentely tuntuu miellyttävältä, sitä voi tulla homoseksuaalisuuteen houkutteleva tunnetekijä. Hemmotteleva kasvatus, tietyt sukupuolielämykset ja 'skitsotyyminen luonne' saattavat yhdessä aiheuttaa elinikäisen homoseksuaalisuuden. (emt., 280).
Homoseksuaalisuus on Stenbäckille 'perverssiä' , sillä siinä ei "---sukuelimiä käytetä luonnon määräämään tarkoitukseen (kursivointi lisätty), siinä ei tule esille luomishalu ja -tahto". (emt., 285). "Kun se lisäksi ei tyydytä myöskään ihmisen rakkauden tarvetta, on sitä näin ollen pidettävä luonnonvastaisena" (emt., 285). Stenbäck määrittele homoseksuaalisuuden eräänlaiseksi sairaudeksi:
" --- homoseksuaalisuus on monien kohdalla syntynyt viettelyksen tai muunlaisten onnettomien kokemusten kautta jo niin varhain, että sitä on yksilön kannalta pidettävä tautitilana, johon hän on tahtomattaan joutunut" (kursivoinnit alkuperäisiä) (emt., 286).
Ennakoiden piispojen julkilausumaa vuodelta 1966 Stenbäck, joka sittemmin toimi piispojen psykiatrisena asiantuntijana, katsoo että 'homoseksuelli' on vastuussa viettymystensä ilmenemismuodoista ja velvollinen harjoittamaan pidättyvyyttä. Pidättyvyyden vaatimus on erittäin tärkeä, koska 'homoseksuellien' huomio kohdistuu poikiin, jotka joutuvat viettelyksen vaaraan. Homoseksuaaliset elämykset voivat koitua nuorille erittäin kohtalokkaiksi (kursivointi alkup.) (emt., 288).
Stenbäckin mukaan "useimmat homoseksuellit kärsivät viettielämänsä poikkeuksellisesta suuntauksesta ja haluaisivat siitä vapautua, mutta eivät kuitenkaan kaikki". (emt., 288). Stenbäckin teorioissa ilmenee vahva ja irrationaalinen pelko homoseksuaalisuuden leviämisestä. Hän esittää ennaltaehkäisynä 'homoseksuellien' siirtoa pois paikkakunnaltaan sekä kerhojen, uimarantojen ja käymälöiden valvontaa. (kursivointi alkuperäinen) (emt., 290).
Niin kuin kansallissosialistit Saksassa, myös Asser Stenbäck Suomessa suosittelee 'homoseksuellien' kastrointia ja toteaa: "Moni homoseksuelli, jolle on tehty kastraatio, on vain valittanut sitä, ettei ole aikaisemmin jo suostunut leikkaukseen". Kastraatio kehittää luonnetta Stenbäckin mukaan: "[Kastraation avulla] moni sellainen arvokas taipumus ja ominaisuus, joka aikaisemmin homoseksuaalisuuden takia ei päässyt kehittymään, kirpoaa esiin ja pääsee oikeuksiinsa." --- "Vaikeimmaksi pulmaksi muodostuu se, että monet homoseksuellit toivonsa menettäneinä eivät halua vapautua tavastaan ja homoseksuaalisesta vietin tyydyttämisestä" (emt., 291).
Samoin kuin natsien aikana Buchenwaldin keskitysleirillä, homoseksuaaleja ryhdyttiin kastroimaan 1950-luvulla niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin (ks. Bentz 1989, Bieber ym. 1962, 15 ja Grau 1993, 281-292). Asser Stenbäckin psykiatristen oppien vaikutuksesta evankelis-luterilainen valtionkirkko leimasi piispojen ohjekirjasessa homoseksuaalisuuden synnin lisäksi myös sairaudeksi, joka leviää nopeasti:
"Kristillisen uskon ja sopivan lääkärinhoidon avulla saadaan homoseksuaalinen taipumus hillityksi silloinkin kun se ei häviä. Vaikka homoseksuaalinen ei aina olekaan itse vastuussa tämän taipumuksensa synnystä, on jokainen velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta, samoin kuin terveellä sukupuolivietillä varustettu on siihen velvollinen avioliiton ulkopuolella. Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta". (Piispain julkilausuma Ajankohtainen asia 1966).
Stenbäckin käsitys homoseksuaalisuudesta pysyi psykiatrisen tiedon korvikkeena 1970-luvun alkuun saakka, jolloin sen korvasi Stenbäckin ystävän ja kollegan psykoanalyytikko Achtén julkisuuteen tuoma Bieberin ym. (1962) yhdysvaltalainen psykoanalyyttinen vaikutus. Stenbäckin (1952a) teos on siitä erikoinen, ettei siinä ole yhtään lähdeviitettä. Täten 1950-luvun 'psykiatrinen' tietous Suomessa ei perustunut niinkään tieteelliseen tutkimukseen, vaan ilmeisesti henkilökohtaisiin uskomuksiin ja pelkoihin.
Vuonna 1993 Stenbäck oli ensimmäisiä, jotka toivat Suomeen kristillis-psykoanalyyttisen 'eheytysliikkeen', joka pyrki uudelleen patologisoimaan homoseksuaalisuuden. Homoseksuaalisuutta koskevassa kirjasessaan Stenbäck esittää selvimmässä muodossaan 'viettelyteoriansa', johon pohjautuu mm. 'kehotuskielto':
"Sekä murrosikää edeltävässä että sitä seuraavassa vaiheessa voidaan oppia pitämään miehen kiinteämmän lihaksiston tarjoamasta seksuaalisesta palautteesta". (Stenbäck 1993, 22).
Stenbäck esittää lopuksi kehottavia huudahduksia nuorille miehille, jotka yrittävät taistella homoseksuaalisuutta vastaan:
"Päättämällä luopua homoseksuaalisuudesta suot itsellesi tauon, jonka aikana voit muuttua. --- Älä luovuta! Usko tulevaisuuteen!". (Stenbäck 1993, 33).
Merkittävä muutos tapahtui, kun psykoanalyyttiset vaikutteet alkoivat saapua Suomeen Yhdysvalloista mm. Martti Kailan vaikutuksesta varhaisella 1950-luvulla, jolloin nykyiseenkin suomalaiseen homokuvaan paljon vaikuttaneet psykoanalyytikot Veikko Tähkä ja Kalle Achté alkoivat opiskella lääketiedettä. Psykoanalyytikko Kalle Achté toi yhdysvaltalaisen, pitkälti juuri Bieberiin (1967) perustuvat psykoanalyyttisen sairaaksi leimaamisen Suomeen ensimmäisen psykiatrisen perusteoksen (AAT 1971) myötä. Achté jatkoi kiinteää yhteistyötä Stenbäckin kanssa ja kutsui Asser Stenbäckin vielä vuoden 1981 Psykiatria-teoksen toimitusneuvostoon.
Muistelmateoksessaan Achté kuvaa, miten hänen opettajansa psykiatrian professori Martti Kaila teki opintomatkan Yhdysvaltoihin vuonna 1951, mikä Achtén mukaan "--- varmaan lisäsi hänen psykodynaamista näkemystään, koska siihen aikaan psykoanalyysin suosio oli Amerikassa korkeimmillaan" (Achté 1993, 128). Tämä on ollut merkittävä ajankohta suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen, sillä Yhdysvalloissa senaattori McCarthy aloitti kommunisteihin ja homoseksuaaleihin kohdistuvan ajojahdin samana vuonna psykoanalyytikko Berglerin tukemana ja Suomessa Asser Stenbäck julkaisi edellä mainitun kirjan seuraavana vuonna. Teoksensa Achté aloittaa kuvaamalla yhteiskunnallista tilannetta Suomessa. Vallitsi suuri pelko Stalinia kohtaan ja Suomessa pelättiin kommunistien vallankaappausta. Omat yhteiskunnalliset asenteensa psykoanalyytikko Achté ilmaisee kuvatessaan, kuinka vuonna 1949 tapahtuneen kuljetusalan lakon yhteydessä poliisi ampui kuoliaaksi kaksi lakkolaista Kemissä. Achté esittää oikeutusta väkivallanteoille toteamalla lakonisesti: "Liike kaipasi marttyyreitä". (emt., 10). Kuten myöhemmin osoitan SETA:n synnyn yhteydessä, homoseksuaalien ryhdyttyä oikeusteitse vaatimaan syrjintäsuojaa, Achté myös syyllisti heidät psykologisoimalla ja antamalla ymmärtää, että homoseksuaalit aiheuttavat oman syrjintänsä häiriintyneisyydellään.
Samana vuonna kun Martti Kaila alkoi tuoda psykoanalyyttistä ideologiaa Suomeen, ilmestyi Yhdysvaltain liittovaltion komitean mietintö, jossa senaattori McCarthyn vaikutuksesta kehotettiin ryhtymään toimenpiteisiin 'homoseksuaalien ja muiden perverssien' poistamiseksi liittovaltion viroista. Mietinnön mukaan Yhdysvaltain liittovaltion tehtävissä ei ole paikkaa henkilöille, jotka 'rikkovat lakeja tai hyväksyttyjä moraalistandardeja'. Mietinnössä homoseksuaalisuus ja muut 'perverssit' teot määriteltiin paitsi lainvastaisiksi ja moraalittomiksi, myös 'turvallisuusriskeiksi'. Mietinnössä kehotetaan kitkemään 'seksuaalipervertikot' pois liittovaltion tehtävistä ja pitämään heidät poissa niistä. McCarthyn komiteanmietinnöstä henkii niin jylisevä tuomio seksuaalipervertikkoja kohtaan, jotka on kitkettävä pois julkisesta elämästä, että sanamuodot saavat osittain tahattoman koomisia piirteitä. (United States Civil Service Commission, May 3, 1951; Ks. Cory 1953, 269-277).
Yhdysvalloissa alkoi homoseksuaaleihin kohdistuva vainoaalto, jonka näkyvimpiä psykoanalyyttisiä auktoriteetteja oli edellä mainittu Edmund Bergler. Lukuisissa julkisissa esiintymisissään Bergler tarjosi ideologian homoseksuaalien syrjinnälle ja syyllistämiselle. Psykoanalyytikko Berglerin mukaan 'kaikki' homoseksuaalit ovat sairaita. Heidän sairauteensa liittyy 'vääryyksien keräily', jonka takia he vain kuvittelevat olevansa syrjittyjä. Berglerin mukaan homoseksuaalit olisivat sairaita, vaikka yhteiskunta jättäisi heidät rauhaan, sillä homoseksuaalit ovat sairautensa vuoksi 'psyykkisiä masokisteja', jotka itse pyrkivät 'tuhoon, häpeään ja hylkäämiseen'. (Ks. Conrad/Schneider 1992, 189; Bergler 1956).
Achté kuvaa tarkemmin ajankohdan psykiatrista ilmapiiriä Suomessa. Psykiatria oli niin laitoskeskeistä, että Kaila sanoi olevan rikos potilasta kohtaan, jos skitsofreniapotilasta ei toimiteta heti laitoshoitoon. (Ks. Achté 1993, 129). Achté kuvaa myös sitä yläluokkaista asennetta, jota arkkipiispan poika Martti Kaila edusti psykiatrisoidessaan jopa Suomen maatalousväestön sanonnallaan:
"Suomen maatalous ei tulisi toimeen ilman debiilejä" (emt., 130).
Achté havainnollistaa myös, miten yhteiskunnallisen tasavertaisuuden vaatimuksia psykiatrisoitiin. Achté viittaa Kailan puhuneen suomalaisten korostuneesta (kursivointi lisätty) tasa-arvoisuuden vaatimuksesta. Achté itse esittää omana tulkintanaan, että 'korostuneen' tasa-arvon vaatimusten taustalla on kateus. Hän havainnollistaa käsitystään sillä, miten monet 'paranoidiset' ihmiset kirjoittelevat yleisönosastoihin ja työnantajaa syyllistetään 'kommunistien propagandan' seurauksena. Achté viittaa Kailan käyttämään 'kverulatorisen paranoian' käsitteeseen toteamalla, miten
"pieni vääryys voi pistää liikkeelle 4000 sivun asiakirjaniput kun kverulantit ryhtyvät toimeen". (emt. 132).
'Kverulatorisesta paranoiasta' ('valitteluvainoharhasta') tuli sittemmin psykoanalyyttinen retorinen mekanismi, jota käytettiin useaan otteeseen sellaisia homoseksuaaleja vastaan, jotka vastustivat homoseksuaalisuuden sairaaksi leimaamista ja syrjintää. Tämän 'mielisairauden' merkittävin piirre on se, että 'protestointi todellisia tai kuviteltuja epäkohtia vastaan' (kursivointi lisätty) voidaan määritellä Suomessa mielisairaudeksi, mm. sairaalasielunhoidossa. Olen verrannut tämän leiman käyttöä Neuvostoliitossa tapahtuneeseen toisinajattelevien hiljentämiseen psykiatristen diagnoosien kautta. ( Stålström 1980).
Yhteiskunnallisen tasa-arvon vaatimisen leimaaminen psykoanalyyttiseksi häiriöksi on kehittänyt äärimmäisyyteen Achtén aikalainen ja yksi suomalaisen psykoanalyysin uranuurtaja Lars-Johan Schalin, joka Achtén toimittamassa kirjassa psykoanalysoi Ranskan vallankumouksen selittäen sen pitkälti vallankumouksen johtomiesten 'henkilökohtaisella kateusproblematiikalla'. Schalin katsoo 'psykologisella selvänäköisyydellä' näkevänsä ideologisten tasa-arvon vaatimusten läpi ja selittää vallankumouksen 'massojen regressiivisillä intohimoilla'. Schalin vetoaa Freudiin:
"Massa toimii primaariprosessin tasolla; kaikki aikaisemmin hallitut ja torjutut intohimot pääsevät nyt vapaasti riehumaan, ja näiden intohimojen joukossa kateudella on merkittävä osuutensa". (Schalin 1980, 125).
Itse pitkästä pappisukupolvien ketjusta peräisin oleva Schalin täsmentää vallankumouksen psykoanalyyttisiä 'syitä':
"Vallankumousta edeltävän Ranskan sivistyneessä porvarisluokassa oli älykkäitä ja kunnianhimoisia miehiä, joilta kuitenkin puuttuivat kahden korkeimman säädyn, aateliston ja papiston, nauttimat etuoikeudet. Tämä aiheutti voimakasta kateutta." (emt., 126).
Alempien yhteiskuntaluokkien kateus johti lopulta Schalinin mukaan Ranskassa siihen, että:
"Ärsyyntynyt, kateudesta, raivosta ja vallantunnosta psykoottinen massa toimii vallankumousten aikana yleensä mielettömän destruktiivisesti --- Kaikki mitä ihminen normaalissa olosuhteissa tavoittelee, päästää valloilleen destruktiivisen kateuden ja voi johtaa murhaan, ryöstöön, raiskaukseen ja tuhopolttoon" (emt., 134).
Psykoanalyytikkona Schalin tuomitsee tietysti myös naisten miehiä kohtaan tunteman kateuden 'fallis-kompulsiivisena' yhtenäistymisvaatimuksena. Schalin tuomitsee Ranskan vallankumouksen vaatimukset 'vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus' kompulsiivisena konformismina: kukaan ei saa erottua joukosta eikä olla muita parempi. (emt., 134-135).
Schalin on vaikuttanut suomalaiseen psykoanalyysiin, kolmekymmentä vuotta psykoanalyytikkona ja yli kaksikymmentä vuotta Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen koulutusanalyytikkona ja opettajana. Jos Schalinin psykohistoriallinen analyysi viedään johdonmukaiseen lopputulokseensa, olisi kumottava kaikki ne yhteiskunnalliset muutokset, joita pappisluokkaa vastaan mellakoiva pariisilainen roskaväki kateuskohtauksellaan sai aikaan: mm. kansalaisten yhdenvertaisuus, homoseksuaalisuuden dekriminalisointi ja parlamentaarinen demokratia.
Lääketieteellisessä koulutuksessa yleisemminkin vallinneesta ilmapiiristä Achtén ja muiden sodanjälkeisten psykoanalyytikkojen aloittaessa opintonsa kertoo Achtén kuvaus yhdestä opettajastaan, professori Vannaksesta, jota oli suunniteltu Suomen Führeriksi siltä varalta, että Hitler olisi voittanut sodan. Achtén mukaan lähellä aktivistipiirejä ollut professori Vannas oli 'hyvin voimakas persoona, joka tiesi mitä tahtoi'. (Achté 1993, 122).
Kun sodanjälkeinen psykoanalyysi alkoi tällaisessa poliittisessa ja psykiatrisessa ilmastossa levitä Suomeen, on johdonmukaista, että psykoanalyyttinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen, kuten muuhunkin yhteiskunnalliseen 'poikkeavuuteen' oli äärimmäisen kielteistä. Kun psykoanalyyttinen näkemys homoseksuaalisuudesta levisi Achtén toimesta 1970-luvun alussa, oli johdonmukaista, että hän varhaisessa tuotannossaan rinnasti homoseksuaalit rottiin, kuvasi homoseksuaalisuuden 'hoitoa' vankeusrangaistuksella (East 1939) ja suositteli tuskallisten sähköiskujen antamista 'aversioterapiana' (Yhteenvetona Stålström 1977).
Voidaan kuitenkin Lewesin (1988) tavoin esittää kysymys, onko psykoanalyysin äärimmäisen kielteiseksi muodostunut asenne homoseksuaalisuutta kohtaan psykoanalyyttisen teorian perusperiaatteista nousevaa vai niistä yhteiskunnallisista olosuhteista, joiden vallitessa tätä teoriaa kehitettiin. Lewesin mukaan psykoanalyysiin vaikuttivat voimakkaasti yhdysvaltalaisen yhteiskunnan moralistiset ja puritaaniset arvot, jotka alkoivat tunkeutua myös psykoanalyyttisen teorian muodostukseen.
Vastaava kehitys oli nähtävissä Euroopassa ja Suomessa. Kansallissosialististen aatteiden noustessa Saksassa ja heijastuessa Suomeen psykoanalyysia sinänsä ei pyritty suinkaan kokonaan tukahduttamaan. Myös natsit näkivät psykoanalyysin potentiaalisen käyttökelpoisuuden ja valjastivat sen oman ideologiansa palvelukseen. Vain 'juutalaisuus' puhdistettiin psykoanalyysistä ja Freud ajettiin maanpakoon. Freudin elämäkerran mukaan psykoanalyysin oli pakko sopeutua psykoanalyytikko C.G. Jungin ja valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin valvonnassa natsien yhteiskunnalliseen ideologiaan, käyttää puhdistettua terminologiaa ja tulla toimeen ilman yhtään psykoanalyysin juutalaista harjoittajaa. Jungin johdon alaiset psykoanalyytikot alkoivat puhua saksalaisen ja juutalaisen piilotajunnan eroista. Psykoanalyytikko Jung ja valtakunnanmarsalkka Göring valittiin Zentralblatt für Psychotherapie -lehden toimittajiksi tehtävinään 'arjalaisen ja juutalaisen psykologian erottaminen'. Kolmannen valtakunnan johdolta tuli käsky alistaa psykoanalyysi kristillis-germaanisen maailmankatsomuksen, Weltanschauungin palvelukseen. Valtakunnanmarsalkan lähisukulainen Matthias Göring ryhtyi johtamaan Kolmannen valtakunnan Psykologisen tutkimuksen ja psykoterapian instituuttia käynnistäen 'perverssien' muodostaman ongelman lopullisen ratkaisun. (Grau 1995, 165; Gay 1990, 774; Jones 1961, 620-632).
Mielestäni myös Suomessa tapahtui psykoanalyyttisten teorioiden ja käytäntöjen suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ratkaisevaa muuttumista Freudin ja Kuloveden hillitystä ja rationaalisesta asenteesta sodanjälkeisessä konservatiivisessa ilmapiirissä, johon Yhdysvalloissa moralistiseksi muuttunut psykoanalyysi palasi sodan jälkeen. Psykoanalyyttinen, samoin kuin muukin psykiatrinen teoria alistettiin myös Suomessa tietyn kristillis-isänmaallisen Weltanschauungin palvelukseen kylmän sodan ja maailmanlaajuisen homovainon voimistuessa taas 1950-luvun alussa. uhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ratkaisevaa muuttumista Freudin ja Kuloveden hillitystä ja rationaalisesta asenteesta sodanjälkeisessä konservatiivisessa ilmapiirissä, johon Yhdysvalloissa moralistiseksi muuttunut psykoanalyysi palasi sodan jälkeen. Psykoanalyyttinen, samoin kuin muukin psykiatrinen teoria alistettiin myös Suomessa tietyn kristillis-isänmaallisen Weltanschauungin palvelukseen kylmän sodan ja maailmanlaajuisen homovainon voimistuessa taas 1950-luvun alussa.